perjantai 10. marraskuuta 2017

Aurinkopirtelö kaamosväsymykseen


Tämä helppo neljän perusaineksen pirtelöön tarvitset:
6 ruokalusikallista (1kahvikupillinen) kookosmaitoa,
porkkanaa pilkottuna maks 4 sentin paloihin (2kahvikupillista),
6 ruokalusikallista marjoja (1 kahvikupillinen), 
0,5-1 ruokalusikallinen tuoretta hunajaa ( voit myös jättää pois )
1 avocado lohkottuna noin 8 osaa






Aseta ainekset yksitellen tehosekoittimeen. Jos sinulla on jäisiä marjoja, älä laita niitä kulhon pohjalle, vaan laita sinne porkkana, joka ei tartu kiinni pohjaan, kun alat sekoittaa pirtelöä. Aseta leikkaamasi kahdeksan avocadokuutiota porkkanoitten päälle ja lisää sitten kookosmaito. Kookosmaidon tilalla voi toki käyttää muutakin nestettä. Itse käytän vaihdellen neljää erilaista vaihtoehtoa: Mantelimaito, kauramaito, hasselpähkinämaito ja kookosmaito. Yksinkertaisinta on valita sellainen vaihtoehto kaikista mahdollisista maidoista/jogurteista, joka omalle itselle parhaiten sopiin. Lehmän maitoa käyttäville valinnanvaraa löytyy tuplasti enemmän kuin meille, jotka emme maitoa pysty tai halua käyttää. Siispä maitohyllyllä 8 tai 80 purkkin joukosta nappaa se sinua eniten miellyttävin vaihtoehto.
Tehosekoittimessa seosta kannattaa pyöräyttää vajaan yhden minuutin pätkissä, näin pirtelöstä tulee paksumpi ja kuohkeampi, kuin jos sen sekoittaisi vain yhdessä pitkässä vaikka neljän minuutin erässä. Minun halpa tehosekoittimeni jo kuumeneekin neljässä minuutissa liikaa ;) 
Tietty kalliimpi yli 50 kone saattaa toimia toisellakin tavoin.
Hyvä kuitenkin muistaa, että nyt tehdään smoothi, ei kermavaahtoa....viisi lyhyttä koneen käyttöhetkeä ja avocado pehmentää porkkanan ja maidon ihanaksi aurinkoiseksi ja lempeäksi, paksuksi seokseksi

Sytytä kynttilä ja nauti 


Lue myös tästä blogistani : Avocadomaitoa ja raekuuroja sekä Meloni-mustikka -jogurtti -luvut 





































torstai 2. marraskuuta 2017

Sallittua hyvää .... suklaajuomaa ja smoothia







Näinä talvikuukausina huolehdin vitamiinien saannista erityisen tarkasti. Täällä pohjoisessa valo vähenee ja aamulla seitsemältä on vielä pimeää. Kaamos aikaa kestää aina huhtikuuhun asti.
Vitamiinivarastot hupenevat ja energiataso laskee helposti.

Kylmä ja valon vähyys laskee vastustuskykyä ja minä, kuten monet muutkin tunnemme sen mielialassa ja lihaksia ja niveliä voi myös kolottaa.

Vain todella radikaalit toimenpiteet auttavat nyt:

Erityisesti on tärkeää huomioida D-vitamiinin riittävä saanti (70-200ug). Itse käytän apteekista ostamiani D-vitamiinitippoja. Tipat ovat edullisia ja ne on helppo annostella juomalasiin ( 2dl vettä ja 10-20 D-vitamiinitippaa.


Muut vitamiinit ja hivenaineet on mahdollista saada hyvästä aamupalasta:


Orgaaninen kaakaojauhe, jota käytän kahvissa ja joskus tuorepuuroissa, sisältää kuutta elimistölle hyvin tärkeää ainetta: rautaa, magneesiumia, kaliumia, fosforia, kuparia ja magnaania. Esimerkiksi 70 tai joidenkin lähteiden mukaan jopa 50 grammassa kaakaopapua on enemmän magneesiumia, kuin missään lisäravinnossa tai tableteissa.

Kahvin lisukkeeksi kuumennan liedellä pienessä kattilassa mantelimaitoa, johon lisään orgaanista kaakaojauhetta. Tämän sitten nautin tumman, kuuman kahvin kanssa. Miellyttävä tapa nauttia hivenaineet ja vitamiinit pimeänä talviaamuna. Maku on kuin After eightissä, jos tämän vielä maustaa muutamalla mintun lehdellä.
Makeutta tähän juomaan saa luonnon hunajalla, intiaanisokerilla tai vaahterasiirapilla.




Vitamiinismootht: 4 ruokalusikallista jäisiä mustikoita, 3 dl hasselpähkinämaitoa tai 3 dl luonnonjugurttia, vesimelonia paloina ja iso porkkana sekä tyrninmarjoja noin 4-7 kpl. Tyrninmarja on loistava C-vitamiinin lähde. Myös aronia tai karpalo sopii tähän.

Pilko porkkana noin neljään osaan blenderin pohjalle, sitten melonit ja pinnalle jäiset mustikat. Muuten mustikät jymähtävät blenderin pohjaan ja saat nyppiä ne yksitellen, myös jäiset tyrnit käyttäytyvät samalla tavalla. Sekoita nämä hyvin blenderissä 1-2 min. Ja jos kaipaat lisää makeutta tähän, lisää joukkoon yksi ruokalusikallinen tuoretta hunajaa.

Teen itse smootheja lähes joka aamu. Jos olen menossa uimahalliin tai lenkille, käytän marjojen kanssa melonia vahvempaa hedelmää esim.banaani, jonka kalorimäärä on noin 87 tai avocado (160kcal).
Proteiinia kaipaavalle, suosittelen smoothin seuraksi kahta luomu kananmunaa keitettynä, jos sisu ei anna periksi syödä niitä raakana smoothin seassa.... niinkuin jotkut elävän ravinnon ystävät tekevät.
Kananmunat ja smooth ja kaakaojuoma ovat niin ravintorikasta ja hyvin imeytyvää ruokaa, että minä pienikokoisena ihmisenä pärjään tällaisella aamiaisella hyvin aina kello 16 kotiintuloon asti.






keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Just eikä melkein




Pelkäsin kolme kuukautta ... hikoilin ja jännitin, hengittelin syvään, ulkoilin, yritin unohtaa, pitää suuni kiinni tiukasti - etten kertoisi kenellekään - kun en halunnut kuulla sitten niitä tarinoita.... joissa revitään ja leikataan ja vaan rutina päässä kaikuu.. ennenkuin lopulta se irtoaa. Tai minun tapauksessani ne kaksi ......viisaudenhammasta.

Kesäkuusta lokakuun puoliväliin siis odotin tätä hampaiden poistoa, siinä välissä lohkesi kaksi poskihammasta, joihin hammashoitaja sit laittoi väliaikaiset paikat. Minulle ajanvarauksessa kerrottiin, että sit lokakuussa on lääkärille tunnin aika ja hän hoitaa ne silloin. Naama valkoisena sain vaivoin sanottua, että ottaa röntgenkuvat, korjaa kaksi vaikeasti lohjennutta hammasta ja poistaa kaksi viisaudenhammasta? Joo joo joo, me teemme tätä koko ajan, minulle topakasti vastattiin.

Sitten SE päivä viimein tuli ja hammaslääkärin aika. Minä kokosin kaiken rohkeuteni ja raahauduin Justiin. He kuvasivat suuni, puuduttavat koko vasemman puolen päästäni, siltä se tuntui, ja lääkäri kätevästi korjasi ne kaksi hankalasti lohjennutta hammasta ja poisti heilutellen ja nytkytellen näppärästi sekä ylhäältä että alhaalta viisaudenhampaani. Mitään kauhukertomuksia minulla ei ole siitä päivästä kertoa. Kaikki sujui hyvin. Veri ei valunut eikä taju lähtenyt. Purin sitä tuppua kotimatkallani ja kotona kylmäkallea pidin leukaani vasten ja illalla söin jäätelöä ja join kylmää vettä vain.

- Kerralla kalusto kuntoon -

Voisi olla Justin hammashoidon iskulause.
Mainoksestakin se kävisi, nyt soteaikaan siirryttäessä.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Valitse jos ehdit




Järvenpää lähti mukaan valinnanvapauskokeiluun. Jokainen saisi valita itse, missä lääkärissä, sairaanhoitajan vastaanotolla ja laboratoriossa käy. Ihmisen itse maksama maksu olisi kaikissa paikoissa saman suuruinen. Puoleksi vuodeksi pitää sitoitua valitsemaansa yksityiseen lääkärikeskukseen tai kunnan terveyskeskukseen. Kokeilu alkaisi kesäkuun alussa. Näin tästä asiasta oli kerrottu.

Istun taksissa 1. kesäkuuta, olen matkalla Hyvinkäälle saamaan botox-hoitoa oikeaan nilkkaani. Tämä hoito ei kuulu tähän kokeilun piiriin. Olen siis oikealla paikalla menossa julkiseen hoitoon, Hyvinkään keskussairaalan poliklinikalle saamaan piikkejä jalkaani.

Taksin radio on auki ja kuulen uutisista, että 2000 ihmistä on jo ilmoittautunut yksityisille lääkäriasemille.... siis on 1.6. ja kello on aamulla10.0 ja istun taksissa uskomatta kuulemaani. Yksityinen terveysasema Aava on jo edellisellä viikolla ottanut ensimmäiset 500 ihmistä hoitoonsa ja enempää ei oteta, sieltä on kerrottu. Muutkin yksityiset tässä kokeilussa mukana olevat lääkäriasemat ovat ilmoittaneet, näin ymmärsin, etteivät enää ota ihmisiä hoitoonsa tämän kokeilun aikana ensimmäisen puolen vuoden aikana.

Ymmärrän, että tiedotus Järvenpääläisille tästä asiasta on jäänyt tekemättä. Näyttää siltä, että ne, jotka ovat tiedon saaneet ovat saaneet sen kunnanhallituksen puheenjohtajan fb-päivityksen kautta tai jonkun työtehtäväänsä liittyvän kokouksen tms. kautta. Ja nämän ovat lähteneet liikkeelle ja täyttäneet nämä yksityiset lääkärikeskukset jo edellisellä viikolla. Muut ihmiset ovat eläneet uskossa, että valinta tarkoittaa oikeaa valintaa kaikille ja se tehdään sitten kesäkuussa.

Taksini ajaa Hyvinkään sairaalan pihalle ja huristan skootterillani keskussairaalan käytäviä pitkin kohti neurologista poliklinikkaa. Samperi, tämä on paljon pahempaa, kuin ikinä olisimme osanneet edes aavistaa. Vierastimme tätä suunniteltua valinnanvapauslakia, epäilimme sen eriarvostavan ihmisiä terveydenhoidossa. Pelkäsimme, etteivät ikäihmiset tai kehitysvammaiset tms. pystyisi tekemään valintoja.         Samperi samperi... Tämähän on paljon pahempaa ...täydellinen puhallus. Päässäni jyskyttää   ...Tämä kokeilu pitäisi nyt samantien keskeyttää.

Yksityinen terveysasema saa tietyn summan rahaa joka potilaasta. Summa on vakio, kävi potilas lääkärin vastaanotolla, laboratoriossa tai ei. Mitä terveempiä potilaita, tietysti sitä enemmän voittoa jää lääkärikeskukselle. Kuinkahan paljon tämä ilmiselvästi jo ensimmäisinä päivinä epäonnistuneeksi osoittanut kokeilu vie nyt verorahojamme?

Järvenpäässä on noin 42 000 asukasta ja kokeilun piti kattaa otos meistä kaikista ....kaikki, jotka haluavat olla mukana...eikö? ... Nyt 2000 ....ei vaan siis 200 järvenpääläistä sai valita ja me muut 41 800 ihmistä jäämme, emme valitse, vaan pakosta jäämme kunnan uuden, hienon terveyskeskus Justin hoitoon. Miten käy, kun valinnanvapauslaki astuu voimaan?

Valintana Just olisi ainakin minun mielestäni ollut hyvinkin samanarvoinen kuin entinen työterveysasemani Aava. Miksi ihmeessä emme näitäkin tähän kokeiluun käytettäviä rahoja voinneet käyttää palkataksemme lisää hoitajia ja lääkäreitä Justiin, niin että sinne pääsisi jonottamatta, nopeasti ... niinkuin työterveysasemille tai yksityislääkäriin.

Julkinen terveydenhuolto ei käännä ovelta pois. Just ei sano, ettemme voi ottaa enempää potilaita, se tekee parhaansa aina ja hoitaa meidät kaikki tässäkin tilanteessa.







maanantai 29. toukokuuta 2017








   

Masterpiece of art

On the day God made you
That's all He did that day
Woke up early, took a pen,
started drawing there
A day passed but not a moment of rest did the Drawer miss
as if He had been ecstatic,
A Master made you.
And that picture was beautiful, a real miracle.
Got the divine form.
Next to the picture
He wrote that no laws of the mortal would affect you
To those who still doubt The Creator                                            
I'll just answer                                    
that if they saw you just once
they'd all start believing.                                                            

( Egotrippi ; mestariteos )



https://m.youtube.com/watch?v=SsL7JD10HmM&vidve=5727&autoplay=1

Lämmittävä yrttitee



Jos kevätilma tuntuu viileältä .... ei hätää...tällä teellä pysyt lämpimänä ja iloisena ;)





1.  Kourallinen vaalean vihreitä kuusenkerkkiä
                                                                           (  kerää ne paikasta, missä ei ole autoliikennettä )

2.  Kymmenkunta koivunlehteä
                                                       ( tuore koivunlehti maistuu miedolta ja parantaa aineenvaihduntaa )

3.  Hiukan kardemummaa, kanelia ja  hunajaa sekä ripaus chiliä



Kerkät ja lehdet laitetaan teepannuun, lisätään hiukan kardemummaa ja kaadetaan kiuhautettu vesi näitten päälle pannuun. Annetaan seistä 5 minuuttia.
Tee kaadetaan isoon teekuppiin ja sinne sekaan lisätään hiukan kanelia ( luomu kanelia löydät luontaistuotekaupasta ja se on puhdasta ja hyvän makuista). Teelusikallinen chilihunajaa kruunaa teen. Voit myös käyttää tavallista hunajaa ja halutessasi lisätä ripauksen chilijauhetta teekuppiisi.





                https://m.youtube.com/watch?v=aDTwakgsznU