Välillä on hyvä rentoutua. Tänään aamulla nukuin yhdeksään. Vietimme pitkän aamiaishetken ystäväni Minnan ja hänen tyttäriensä Helenan (21v.) ja Tuuliannan (11v.) kanssa. Leipää ja hedelmiä, juustoa ja kahvia. Kurinalainen harjoittelu ja ruokavalio ei koske näitä päiviä :)

Helena ja Tuulianna lähtivät ratsastustunnille. Minna hoisi minut vielä hoitopöydällään. Hän piteli päätäni käsiensä välissä ja kalloni luut liikkuivat kuin mannerlaatat nesteen päällä. Tällainen liike on CST:ssa ihan normaalia.. Minnalle tuli tarve kutsua kalloni oikeanpuoleista aluetta Etelä- ja Pohjois-Amerikaksi ja vasemman kallon puoliskon aluetta Afrikaksi. Nämä mannerlaatat sitten liikkuivat ja elivät ja lopulta laajenivat. Minna lauloi: Nouskoon minun rukoukseni niinkuin suitsuke-savu sinun kasvojesi eteen. Minäkin rukoilin hiljaa: Rakas Jumala siunaa meitä ja koko maailmaa. Sitten näimme paljon virtaavaa valoa ja olimme rauhan tilassa yhteydessä kaiken kanssa. Tämän jälkeen vielä virtaus jatkui sydän alueelleni ja käteni myös rentoutuivat.

Illalla lähdimme Minna kävellen ja minä skootterilla keskustaan katsomaan Stand Up festivaalien esitystä teatteri Jukoon. Nauraminen tekee hyvää. Teatteri on liikuntaesteetön, pääsin sinne helposti. Esitys oli hauska ja nauroimme paljon.

Minnan kotiin on pahat portaat ja tarvitsen kaksi ihmistä auttamaan minut ylös niistä. Eilen Helena oli Minnan kanssa apunani. Mutta nyt hän ei ole kotona. Tilasin invataksin kotimatkalle, jotta saisin apua portaisiin.... Joskus on sovellettava. Onneksi taksikuski oli nuori, vahva ja ystävällisen hauskakin. Hän auttoi mielellään minut portaita ylös.

Ystävyys on suuri lahja. Se, että molemmat voivat olla sellaisia kun ovat. Katoamattomuus kuuluu ystävyyteen, ollaan olemassa aina, vaikka ei nähdäkään.

Taksissa Minna sanoi, ettet uskokaan, miten kiva on elämänvaihe, kun voi vaan olla onnellinen. Hmm... ehkä vähän uskonkin.